Kun sanon, ettei maailmankaikkeus ole mikään peli, jossa olisi lopullinen päämäärä ja jonka voisi voittaa, kerron itselleni tarinaa, jossa olen voittaja myöntäessäni totuuden.
Pelaan kuvitteellista peliä, jossa väistelen valheellisia mielikuvia ja itsepetoksia, lähestyen jotakin sellaista elämää, joka olisi vähemmän fiktiivinen.
Totuuden tunteminen ei tee kenestäkään yhtään sen vähempää mitätöntä ja haavoittuvaista. Totuutta julistaessaan ei kannata puhua tosiasiosta, vaan niistä "totuuksista", jotka ihmisiä miellyttävät.
Varman tiedon tehtävä on rohkaista, antaa toivoa ja määrittää päämäärä. Jos tunnemme päämäärän, me saamme muilta luvan toimia johtajina. Totuus ei ole tie valtaan. Myytit ja legendat ovat.
Mitä ihminen voittaa, kun hän ymmärtää totuuden? Tekeekö totuus vapaammaksi tai onnellisemmaksi? Saavuttaako tosiasioilla minkäänlaista etua muihin nähden?
Onko totuuden kohtaamisessa loppujen lopuksi kyse älykkyydestä ja oivaltamisesta? Eikö olisi rehellisempää sanoa, että ihminen alistuu totuudelle, nöyrtyy tosiasioiden edessä. Me romahdamme pohjalle ja vasta silloin totuus koskettaa meitä.
Hyvinvoivia enemmistöjä ei välttämättä kiinnosta kuulla mitään siitä, ettei Jumalaa tai Kohtaloa ole. Jumala on mykkä, mutta virallinen auktoriteetti, joka antaa siunauksen heidän nykyisen elämäntavalleen. Suurin todistus Jumalasta on se, ettei Jumala tule väliin, kun he popsivat tehotuotettua porsasta ja syöttävät sitä lapsilleen. Jumala suuressa viisaudessaan sallii sen tapahtua. Ergo: Jumala on olemassa.
Onko totuuden kohtaaminen ja totuudessa eläminen vain turha pakkomielle - suorastaan haitallinen, näännyttävä ja nuoruusvuosia kuluttava prosessi, joka vieraannuttaa muista ihmisistä? Eikö ihmiselle olisi edullisempaa kunnioittaa ympäröivän yhteiskunta arvoja sokeasti, haalia valtaa ja omaisuutta - eläen kaiken aikaa siinä horjumattomassa uskossa, että Jumala on valinnut hänet suosikikseen?
Totuus ei auta pelaamaan shakkia. Totuus vain paljastaa, että laudalla on puunappuloita, jotka todellisuudessa eivät kykene syömään toisiaan. Hevonen ei ole hevonen. Torni ei ole torni.
(Shakissa tarvitaan uskoa. Itse asiassa uskonto ymmärtää tätäkin peliä paljon paremmin kuin ateismi. Kuningatar on kuollut, mutta hän nousee kuolleista. Valkoiset haviävät, mutta hetkessä koko sotilaiden rivistö on suoristettu ja kaikkia on kohdannut ylösnousemus. Lähetti vierii lattialla vain julistaakseen ikuista elämää.)
Totuus on minulle keskeinen ihanne, mutta olen vasta myöhemmällä iällä ymmärtänyt, että se on vain yksi arvo muiden joukossa.
Totuus on unelma, joka muiden unelmien tavoin toteutuu harvoin - ja toteutuessaan harvoin vastaa odotuksia.
Rakastan totuutta ja asetan siihen toivoni, uskon hetkittäin jopa tieteen kaikkivoipuuteen, mutta pappien tavoin myös minun uskoni on alkanut horjua.
Uskoni horjuessa totuus vahvistuu - mutta epäilen sitäkin, pystynkö loppuun asti pitäytymään sen palveluksessa.
Olen nähnyt niin monen luonnontieteilijän ja kiivaan buddhalaisen luovuttavan ja alkavan puhua enkeleistä ja omasta pikku tontista Taivaassa. Ihmisten on niin vaikea kadottaa lähimmäisiään tyhjyydelle. On helpompaa luopua hallinnasta ja antaa kohtalon ja horoskooppien määrätä arkeaan. Miksi tyhlata aikaansa valitsemiseen, kun voi suoraan ostaa sen, mitä mainostettiin televisiossa?
Asiat hoituvat yllättävän hyvin kun vaan alistuu syömään lihaa ja äänestämään Kokoomusta. Syntiä saa taas tehdä ja mässätä mielin määrin, koska on Jeesus omallaan kuolemallaan kuitannut koko seurueen laskun.
Pidän kyllä totuudesta, mutta minusta alkaa tuntua, että sillä ei ole kaikki kunnossa. Totuus on jotenkin ollut niin alakuloinen viime aikoina. Ikään kuin totuus söisi huonosti, nukkuisi huonosti ja kärsisi anemiasta.
Voi olla korkea aika viedä Totuus johonkin laitokseen tai suoraan vajan taakse lopetettavaksi.
Totuus on kuitenkin se - ja sanon tämän ilman mitään epäröintiä - että ihmisten totuus on vain sivuseikka kaiken olevan rinnalla.
Se oleva, johon olemme yhteydessä, koostuu monenlaisista mielikuvista, joita ei ole tarkoitettu tieteellisesti koetettavaksi. Ne on tarkoitettu suuntimiksi ja enintään mielipiteiksi.
Jos minun täytyy asettaa vastakkain käsittämätön, loputtoman monimutkainen ja mystinen todellisuus ja viimeisimmät tieteen saavutukset, valitsen TODELLISEN ennen TOTUUTTA.
Valheet ovat yhtä todellisia kuin totuudetkin. Niillä on todellisia vaikutuksia. Niitä voidaan kuvailla kirjoissa.
Kun elämä esittää meille haasteen ja sanoo "valitse", me saamme tehdä valintamme erilaisten motivoivien ja lohduttavien valheiden joukosta.
Olen valinnut sen valheen, että "totuus yksin riittää" ja aion pitäytyä siinä valheessa. Uskokoon muut enkeleihin, minä uskon tieteeseen, vaikka erehtymättömän tieteellisen auktoriteetin olemassaolosta on yhtä vähän konkreettisia todisteita kuin Loch Nessin hirviöstä.
