Valaistuminen ei ole asia, josta kerrottaisiin uutisissa. Enintään sillä pääsee loppukevennykseen.
Valaistumista on hankala todentaa. Oikeastaan sillä ei edes yksiselitteistä sisältöä, jota voisi mitata jonkinlaisessa ajokokeessa, johon sisältyisi teoriaosuus, valvottu koeajo sekä pimeänharjoittelua.
Valaistuminen on kulttuurissamme niin epäuskottava asia, ettei sen esiintymistä ole edes yritetty todentaa.
Onni on yksityisasia. Kenellä onni on, se onnensa kätkeköön. Valaistunut olisi kulttuurissamme mitä ilmeisin valehtelija tai omahyväinen kusipää, joka leuhkii paremmuudellaan - kuten vihatut vihreät, joiden synteihin lukeutuvat kasvissyönti ja julkisen liikenteen puolustaminen.
Ensimmäinen ajatuksemme kenties olisi, että hän käyttää muita ihmisiä hyväkseen.
Jotta tällaista vaaraa ei olisi olemassa, valaistuneen on hyvä olla kuollut. Voimme hyvinkin puhua siitä kuinka Yrjö Kallinen, Krishnamurti tai Antony de Mello vapautuivat oivalluksillaan kollektiivisen mytologiamme otteesta ja jakoivat kirjoituksissaan suurta viisautta, ikään kuin he olisivat kurkistaneet ihmisyyden yhteisen unennäön ulkopuolelle.
Eläviä ei kannata lietsoa. Ylpistyisivät vielä.
Silti olen kohdannut satunnaisten ihmisten kommenteissa pieniä havahtumisen merkkejä ja itsekin kokenut monenlaista jännittävää meditoidessani tai muuten vain.
Ihmisen ei kannata kuvitella, että hän pääsisi kerralla vapaasti kaikesta heikkoudestaan, mutta sisäiseen muutokseen hän varmasti on kykeneväinen.
Oivallukset ovat pieni askel kohti parempaa kokonaisnäkemystä. Rakkauden kokemukset ja mielen harjoittaminen auttavat.
Muutamia oivalluksia, joita yritän toistuvasti tiedostaa ja työstää niitä ajatuksen tasolta arjen käytännöiksi:
1) Onnellisuus on sidoksissa muiden auttamiseen. Muiden ihmisten hyvinvoinnin tiedostaminen auttaa säilyttämään kosketuksen todellisuuteen ja vähentää omaa kärsimystä. Käytännön hyvät teot tuottavat myös itselle hyvän mielen.
2) Minuuden yhtenäisyyden, pysyvyyden, merkityksellisyyden tai edes konkreettisen olemassaolon olettaminen on väärinkäsitys, joka aiheuttaa kärsimystä.
Minuus on haamuraaja, mutta egon kieltämisestä huolimatta emme myöskään saisi aliarvioida sen vaikutusvaltaa itsessämme tai muissa. Ei ole myöskään mitään syytä näivettää omaa kehoaan tai mieltään siinä uskossa, että olisi noussut itsensä yläpuolelle. Olemuksemme on alusta loppuun orgaaninen, eli kehomme perustuu ravintoon, kehittyy ja rapistuu.
3) Omaa suhtautumista on syytä tarkkailla. Liian synkät odotukset voivat estää monia hyviä asioita tapahtumasta. Liika optimisti tuottaa puolestaan pettymyksiä.
4) Takertumista tulisi välttää paitsi materiaalisten asioiden, myös ideoiden kohdalla. Oivalluksiin ei pidä kiintyä tai muutoin mieli ei saa mahdollisuutta ilmentää vielä syvällisempiä oivalluksia.
5) Harjoituksia ei tulisi laiminlyödä. Myötätunto on eräänlaista yleiskuntoa. Läsnäolo on lihas.
Lisäksi:
Itseltään ei voi odottaa mahdottomia. Erehtyväisyys on hyväksyttävä. Myös itselleen tulisi osata antaa anteeksi.
Kaikkea ei kannata väkisin yrittää itse, jos joku toinen osaa paremmin. Myös ohjeiden tarkka noudattaminen on lepoa omalta egolta.
Kristinuskon perusopetukset ovat kallisarvoisia jalokiviä: luottamus, anteeksianto, kärsivällisyys, toivo ja rakkaus. Jeesus sanoi: Älä vastusta pahaa. Anna anteeksi muille, jotta myös itsellesi anteeksi annettaisiin. Ongelmien tunnustaminen ja hyväksyminen tuo ne tietoisuuteen, jossa niitä voi yhdessä muiden kanssa työstää.
Urheilu voi olla opettavaista, jos tulosten sijaan keskittää huomionsa siihen, miten erilaisten ihmisten luonteenpiirteet on käännetty vahvuudeksi.
Talouspuhe voi olla opettavaista, jos rahan sijaan keskittää huomionsa siihen, miten yrittäjät motivoivat itseään ja työtovereitaan antamaan parhaansa.
Uutisten seuraaminen voi olla opettavaista, jos kykenee säilyttämään mielessään ne asiat, joista iltapäivälehdissä tai edes laatuartikkeleissa harvoin puhutaan: meditoi, lue suutria, rakasta lähimmäisiä ja ymmärrä minuutesi harhaluonto.
