1. Tiedä, että minä, joka kirjoitan nämä sanat, olen sinä.
Meissä molemmissa elää sama tietoisuus, jolla ei ole nimeä tai kasvoja.
Kun sinä maistat makean tai karvaan, se olen minä joka maistan makean tai karvaan.
Sinä sanot sitä herkulliseksi tai inhottavaksi - mustikaksi tai mansikaksi - mutta mitä väliä sillä on, mikä maku hetkellisesti suussasi häilyy - maistaja on sama, se joka maistaa, olen minä.
Avaa suusi ja sano: "Minä se olen!" Siinä sinulle todistus.
2. Tämä on kertomus valaistumisesta kylmässä pohjolan maassa.
Myös tähän maahan saapuivat kirjoitukset buddhalaisilta mestareilta. Ne oli kirjoitettu tuhansien vuosien aikana. Niitä käännettiin yli sadan vuoden aikana. Jokainen kirjoittaja olin minä.
Jokainen kääntäjä olin minä.
Ja minä joka luin en tuntenut ainuttakaan heistä, mutta lukiessa muistin itseni.
Havahduin paperista ja näin ympärilläni maailman. Tiesin siinä hetkessä, että kaikki on todellista, tunsin todellisuuden koskettavan minua tuossa hetkessä.
Todellisuus oli aina ollut totta, mutta en ollut itse läsnä.
3. En miettinyt lukemaani. En miettinyt kuka olen tai miksi olen, Minä vain olin läsnä ja aistin.
Tuon kokemuksen ihmeellisyys sai minut uskomaan kirjoitusten voimaan. Siinä hetkessä päätin olla läsnä, lukea ja harjoitella.
Halusin kyetä omasta tahdostani vastaanottamaan sen kaiken mikä on, puhtaasti. Ymmärsin, että kyse oli omasta asenteestani.
Maailma oli ollut siinä kaiken aikaa, mutta 20 vuoteen en ollut pysähtynyt katsomaan.
Ja nyt kun katsoin, kaikista pienistä raoista tihkui valoa.
4. Lukemissani teksteissä oli väkevää voimaa. Olin ollut väkevä kirjoittaessani niitä - tai vähentänyt itseni, antanut tekstien kirjoittaa itsensä.
Minä olin ollut suuri nöyryydessä, sinä olit ollut.
Halusin muistaa. Halusin tulla jälleen yhtä taitavaksi katsomisessa ja olemisessa.
Luin kaiken. Harjoittelin olemista. Istuin ja harjoittelin. Kävelin ja harjoittelin.
Lopulta ymmärsin, että nyt riittää. Enää minun ei pidä miettiä menneitä. Tästä eteen päin minä vain olen.
Kirjoitan, olen onnellinen. En välitä siitä, lukeeko kukaan.
5. Minä kuolen tuhannesti ja aina tulee se päivä, jolloin minä muistan.
Minä katson sinun silmiisi ja muistan, että tässä me olemme, elossa. Nyt. Taas. Aina.
Me elämme, me kuolleet ja kuoleman voittaneet.
Tiedä, että sinä, joka luet nämä sanat, olet itse itsellesi minä.
Se olkoon alustavaksi todisteeksi ylösnousemuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti